Sarjassamme Kun en tiedä mitä tekisin, noudatin intuitiota ja menin iltakirkkoon. Illan teemana oli vanhat hengelliset laulut. Voi sitä huonomminkin viettää 40 minuuttia sunnuntai-illastaan...

Minun "hengellinen" taustani on sellainen, että oikeastaan koko lapsuus- ja nuoruusiän olin tavalla tai toisella mukana seurakunnan toiminnassa. Ihan penskana tuli käytyä pyhäkoulussa, joka köyhälle maaseudulla oli kaiketi se ainoa mahdollinen harrastus. Hengellinen puoli ei kiinnostanut mutta pyhäkoulun päätteeksi sai mehua ja jäätelöä, joita ei kotona ollut tarjolla. Olin lapsena innokas lukija ja kun muut eivät osanneet lukea sujuvasti, minusta tehtiin aina Jeesus ja muut saivat olla lampaita kedolla. Ehkä sillä, että olin myös aika pitkä (ja leveäkin), oli jotain osuutta asiaan.

Kansa- ja oppikouluikäisenä olin mukana tyttökerhoissa ja seurakunnan retkillä, edelleenkin ne olivat ainoita mahdollisuuksia nähdä Suomea, vaikka se tarjonta olikin sitten vain seurakuntataloja ja kirkkoja... Voin kertoa, että olen varmasti oksentanut joka ainoan etelä-suomalaisen kirkon portailta. Minä kun tulin aina niin kovin huonovointiseksi bussimatkoilla.

Olinpa myös isosenakin yhtenä kesänä, vaikka se hengellinen puoli taisi jäädä vähäiseksi ja muiden virikkeiden varjoon. Suhdettani Raamattuun kuvastaa ehkä hyvin se, että kun joulun jälkeen aina selvisi, koska on kesän tyttöleiri, pakkasin jo silloin pahviseen matkalaukkuun lakanat ja Raamatun valmiiksi. Odottamaan kesää..

Rippileiri nyt oli ihan läpihuutojuttu, koska osasin ne pakolliset rukoukset ym. Parhaiten kokeissa selviäjä "sai kunnian" kantaa krusifiksia kulkueen kärjessä ja minä tietysti jouduin vastaamaan suureen osaan kysymyksiä tahallani väärin, jotten olisi joutunut siihen onnettomaan osaan. Vaan kun muut pärjäsivät vielä huonommin, se osa lankesi minulle. Kaikki muu rippikoululeirillä tapahtunut jääköön Sarjaan Mikä rippikoululeirillä tapahtuu, se jää rippikoululeirille... Tosin samainen rippikoulupastori myöhemmin vihki minut avioliittoon ja kylvi avioeron siemenet jo alttarilla sanomalla, että "kun sinä Sari olet nyt saanut jonkun miehen kiinni, niin pidä siitä kiinni..."

Sittemmin minun ja seurakunnan välit katkesivat, kunnes kohtasivat yllättävällä tavalla ylioppilaskirjoituksissa. En ollut mikään l:n tason oppilas, nippanappa edes c:n. Kaikeksi onnettomuudeksi sairastuin juuri kirjoitusten alla, sairastin parin viikon sarjana keuhkoputkentulehduksen, angiinan, korvatulehduksen, nuhan, kovan yskän ja kuumeen ja lääkeaineallergian, joka teki punapilkulliseksi. Niinpä olin molemmissa äidinkielen kirjoituksissa melkoisessa pilleripöhnässä, en edes muistanut olinko palauttanut paperin vaiko en, puhumattakaan mitä olen mahtanut kirjoittaa. Pari päivää myöhemmin kävin äidinkielenopettajan luona kysymässä tuloksia. Kun hän näki minut, hän pillahti itkuun. Luulin, että olen mokannut aivan totaalisesti. Hän näytti paperia, joka oli täynnä punakynän korjauksia. Oh god. Viimeiseksi hän näytti takasivua ja arvosanaa: laudatur 93 pistettä! Hän niiskutti siinä ja sanoi, että häneen teki niin suuren vaikutuksen minun uskonnollinen vakaumukseni. Minä lueskelin tekstiä ja mietin, että mikä uskonnollinen vakaumus ja kuka tämän on kirjoittanut, en ole ikinä kuullutkaan tällaisista jutuista. Aiheena oli jokapäiväinen leipä. Muut olivat tietenkin kirjoittaneet niistä kolmesta leivästä ja viidestä kalasta, vai kuinka monta niitä olikin. Minä olin kirjoittanut ihan muita tarinoita. Äidinkielenopettaja kertoi, ettei hän tunne näitä kertomuksia eikä myöskään uskonnonopettaja mutta jälkimmäisen pappismies oli tarkistanut kaikki tarinat ja ne löytyvät Raamatusta... Siis täh?? En osaa antaa mitään muuta selitystä tälle kuin sen, että lapsesta lähtien kuulemani asiat olivat jääneet jonnekin korvien väliin ja pilleripöhnä toi ne sieltä hetkeksi esiin. Mainittakoon, että kirjoitin myös toisen äidinkielen aineen uskonnon aiheesta ja sain myös siitä laudaturin. Ne ainokaiset.

Nyt katselin seurakunnan tapahtumia ja siellä näyttää joka viikko olevan monta musiikkitapahtumaa, joihin voisin mennäkin.