Tänään heräsin sateiseen ja harmaaseen aamuun ja päätin, etten lähde kävelemään tänään OLLENKAAN. Yhtäkkiä aamusta tulikin piiiitkä. Olen jotenkin sellainen, että joutenolo pitää ikäänkuin ansaita. En osaa vain olla aamusta iltaan. No, kotona olisi kaikenlaista tehtävää. Olisi hyvä pyykin silityspäivä, kun on ulkona kosteaa. Löysin sattumalta viikolla kaapista kevääseen sopivat kävelykengät, joita en edes muistanut omistavani. Nyt aamulla kaupungille lähtiessä etsin samaisesta eteisen kaapista farkkutakkia. Sen päällä oli jokin musta takki. Mun viime syksynä Pärnun reissua varten ostamani syystakki, joka on just nyt kevätkeleille sopiva!! Ei ollut mitään mielikuvaa koko takista. Pitäisi siis kyseinen kaappi käydä läpi ihan kunnolla. Ties mitä muita aarteita sieltä vielä löytyy. Vaan kun ei kumpikaan homma innosta...

Usein runsas aika on kytketty rahaa. Jos olisi rahaa, voisi tehdä sitä ja tätä tai olla ihan vaan jouten muttei pakosta. Tänään olisi kiva keikka muttei ole varaa lähteä. Ne ilmaiset huvit, joita olisi tarjolla ei nyt huvita. Säästelen viimeisiä pennosia, joten kävin ostamassa lounasseteleillä viikonlopuksi ruokaa. Pari kertaa Hesen salaatti ja paikallisesta pikkukaupasta pari pihviä ja kasvisgratiinia ja lohisalaattia. Heh, joutenoloajan voisi käyttää vaikka syömiseen muttei sekään onnistu juuri nyt...

Digiboksi pullistelee äärirajoilla, sitäkin pitäisi purkaa. Tänäänkin taas neljä lätkäpeliä tulossa ja eilisistäkin ainakin kaksi vielä katsomatta. Muttei sekään huvita juuri nyt. Kirjahyllyssä olisi vaikka kuinka paljon lukemattomia kirjoja muttei mitään tosi mielenkiintoista. Mietin jos aloittaisi jonkun dekkarin taas noin kymmenennen kerran. Hyvän kirjan lukee monta kertaa ja aina yhtä harmittavasti se loppuu ja joutuu laittamaan takaisin hyllyyn odottamaan seuraavaa kertaa.

Höh, jos vaikka nyt söisi ensin...