Olen ollut lomalla ja liikkunut ihan hyvin päivittäin. Parina päivänä ja yönä satoi vettä mutta muuten kelit olivat mitä mainioimmat. Vaan ne jumpat jäi toteuttamatta. En tiedä mikä siinä on niin hankalaa. Joka tapauksessa olen käynyt kävelylenkeillä, joinain päivinä kahteenkin kertaan.

Kuntosalillakin olen ollut. Tein torstaina askelkyykkyjä levytanko niskassa ja nostin tankoja muutenkin. Tästä seurasi se, että perjantai-iltana alkoi vaivaamaan reisijäykkyys. Kaikenlainen istuminen oli hankalaa. Vessassa ei ihan huvikseen viitsinyt käydä, kun pöntölle istuminen ja siitä ylöspääsy oli niin kivuliasta. No, kaipa se osoittaa, että jotain jaloissa tapahtuu.

Perjantai-illan hytkyin tanssilavalla. Minähän en siis tanssi mutta käyn bändejä katsomassa. Taas oudokseltaan kävi selän päälle tuo seisominen ja se yhdistettynä reisijäykkyyteen teki illasta vähän turhan pitkän. Lauantaina olin pitkällä kävelyllä, kun ajattelin, että se parhaiten tepsii tuohon särkyyn. Kävelyn jälkeen olinkin niin väsynyt, että menin jo kahdeksalta nukkumaan ja nukuin sunnuntaina puoli kymmeneen.

Sunnuntaina teki mieli taas kävelylle mutta käytin aurinkoisen päivän parvekkeen siivoamiseen ja auringonottoon. Auringonpaisteessa tahtoi iho palaa ja kun aurinko meni pilveen, oli ihan älyttömän kylmä. Ei oo kesä vielä...

Maanantaina kävin aamusta lenkillä ja uusiksi vielä illan suussa. Ystävä oli kylässä päivällä ja tarjolla oli kirjolohikiusausta, keitettyjä kananmunanpuolikkaita, joissa päällä savuporosalaattia majoneesin kera, ceasarsalaattia, tippaleipiä ja saksalaista alkoholitonta kuohuviiniä... Joo, olen edelleen pussiruualla :) Täytyy nyt katsoa, josko siirtyisin jo kokonaan oikeeseen ruokaan tällä viikolla.

Vapunpäivänä oli taas punnituspäivä, -1,5 kg viime viikkoiseen ja kakskyt kadonnutta kiloa on nyt tosiasia. Tämä on taas kotipunnitus, joten ensi viikolla virallisella vaa'alla tulee hiukan pienempi tulos. Ajattelin aloittaa nyt tiistaina normiruuan syömisen. Söin aamupalaksi puolikkaan mustikkasopasta, lounaaksi mäkkärin ceasarsalaatin ja lightcokiksen. Ongelmana on vaan se, ettei kotona nyt ole ruokaa... Tarvii rakennella noiden pussiruokien ympärille jotain.