Luulin, että pärjään tän elämänmuutoksen kanssa keskenäni. Luulin, että minulla riittäisi tahdonlujuutta ja intoa. Luulin, että elämä sujuisi kuin tanssi, siis tanssitaitoiselta. Vaan ei mennyt niin. Katsoin painolukemia ja täytyy todeta, etten ole viime kevään jälkeen laihtunut yhtään. Ne ekat viistoista kiloa meni aivan itsestään ja sen jälkeen olen yhdeksän kuukautta hakannut päätäni seinään. Liikuntaa en voi enää lisätä, monipuolistaa kylläkin voisin ja se on nyt työn alla. Ruokavaliosta voisin karsia kaiken herkun pois. Mutta kyllä kyrsii aika lujasti, kun lueskelee muiden juttuja ja pullaa ja karkkia kilomäärin mussuttamalla mokomat vielä laihtuvat kilotolkulla joka viikko. Kun minä syön yhtenä päivänä pikkasen karkkia ja toisena päivänä kunnon ruuan salaatin tilalle, niin paino on noussut kolme kiloa.

Laitoin äsken paikalliseen Xtravaganza-keskukseen viestin, että OLEN KIINNOSTUNUT. Toivottavasti sieltä joku ottaa yhteyttä ennenkuin menetän toivoni kokonaan. Ei nuo pussiruuat oikein innosta mutta jotenkin tästä jumituksesta on päästävä yli.

No kaikille huolestuneille voin sanoa, että olen erittäin positiivisella mielellä kuitenkin. Kyllä minulla on edelleen vankka usko siihen, että tämä onnistuu. Tein eilen treenivihkoon pohjaa, johon olisi näppärä salilla kirjata nopeasti painot ja sarjat. Huomaan, että olen kuntosalilla edistynyt huimasti vaikken siellä käy kuin pari kertaa viikossa. Hiihtäminen sujuu jo niin, ettei enää alle kolmivuotiaat ohita. Huomasin myös edellisellä hiihtokerralla, että voisin lisätä vauhtia paljonkin, tehdä vaikka välillä kilsan spurtteja. Nyt vaan niitä muita lajeja peliin!! Ja nokka kohti uusia haasteita!!