Niinkuin aiemmin täällä kerroin, dnan puhelinmyyjä soitti minulle ja kaupitteli pitkään ja hartaasti niin liittymiä kuin puhelimia. Jo viikossa piti postissa tulla kaikki mitä luvattiin ja sen jälkeen vain soitto heille ja liittymä ja mokkula olisivat käytössä. No, miten kävikään. Viikon kuluttua tuli postista ilmoitus, että kaupan päälle saatu tv-kortti olisi noudettavissa. Hain sen. Ja kuinkas ollakaan, se on antennitalouteen, kun minä asun kaapelitalossa. Meni runsas viikko ennenkuin pääsin dnalla käymään. Samana päivänä tuli postiluukusta kaksi muistutusta, etten ole hakenut paria pakettia. Menin niiden kanssa postiin ja sanoin, etten ole kyllä saanut niitä ensimmäisiä ilmoituksiakaan. Virkailija katsoi ekan ilmoituksen ja ilmoitti, että olen sen hakenut!! Siis yli viikko aikaisemmin, eli nyt tuli todistettua se, kuinka kauan postilla kestää postinkuljetus. Yli viikko samassa kaupungissa kilometrin matka, jos ilmoitus on kerta lähtenyt ennenkuin hain sen tv-kortin. Toisesta ilmoituksesta hän sanoi, että heidän ei kuulukaan siitä ilmoittaa vaan paketin lähettäjä on ilmoittanut paketista minulle joko sähköpostilla tai tekstiviestillä. Sanoin, että en ole saanut mitään ilmoitusta, että hyvä, että heiltä tuli tuo muistutus, koska muuten en olisi tiennyt paketin olevan täällä. Virkailija sanoi, että olen kyllä saanut siitä ilmoituksen lähettäjältä ja se ei kuulu postin velvoitteisiinsa. Ja minä sanoin taas uudestaan jne. jne. Tulipa todistettua postista muutakin kuin postinkulun hitaus. Lisäksi, paketti oli tullut heille samaan aikaan kuin se tv-korttikin, kun hän kuitenkin näppäili iät ja ajat konettaan, eikö hän nähnyt sieltä, että minulle oli useampi paketti. Raivostuttavaa.

No minäpä menin sitten paketti kainalossa viereiseen dnan myymälään. Paljastui, ettei dnalla ole koko kaupungissa tarjota canal plussan kortteja kaapelitalouksiin. Elikkä minulle annettiin kaupan päälle ei oota. Suututti niin paljon, että jätin kortin sinne. Olisinhan voinut antaa sen jollekin antennitaloudelle, siinä oli kuitenkin kolme kuukautta ilmaista katseluaikaa. Minua palveli yksi myyjä ja pöydän takana pyöri koko ajan toinen nuori myyjä, joka vaikutti siltä, että joko hänellä on adhd tai jokin muu kirjainyhdistelmä tai kova pissahätä, hän soilasi eestaas tiskin takana eikä ottanut minkäänlaista katsekontaktia minuun mutta kuulin miten hän yritti puhelimessa tavoittaa tämän minuun yhteyttä ottaneen puhelinmyyjän. He lupasivat laittaa palautetta tästä kaikesta, ei oon myymisestä ja siitä etten ollut saanut mitään viestiä paketin saapumisesta. Tutkimme myös paketin sisällön, kun rupesi mietityttämään mitä sieltä sitten paljastuu. Typy sanoi, että liittymä olisi viikossa käytössä. Sanoin, että niin minulle luvattiin jo kolme viikkoa sitten.

Nyt olen sitten odottanut, että liittymä aukeisi, jotta voisin alkaa harjoittelemaan uudella puhelimella. Liukunäppäimet ja netti ja kamera kännykässä ovat minulle ihan uusia tuttavuuksia. Sopimuksen mukaan arvioitu liittymän avauspäivä oli kaksi viikkoa sitten. Nyt tuli nykyiseltä operaattorilta viesti, että olet vaihtamassa liittymään, soita meille ilmaiseksi, niin teemme paremman tarjouksen. Uskomatonta! Soita meille... Kas kun ei puhelu vielä maksa jotain.

Nyt pääsiäisenä kun on aikaa, ajattelin asentaa mokkulan uuteen työkoneeseen. Mutta kappas vaan, ei sekään mene ihan noin vaan. Koska on kyseessä työkoneeni, atk-tuki on laittanut estot, ettei koneelle voi ilman heidän tunnuksia asennella mitään. Mikähän järki tuossa on? He tietävät, että joudun laajakaistan asentamaan ja silti laittavat tuollaisen, nyt joudun viemään koneen heille vain, jotta he kirjaavat tunnuksensa sinne ja vahvistavat asennuksen. Nyt alkaa pikkuhiljaa ottaan kupoliin.

Mitä tästä opimme? Älkää uskoko koskaan, jos teille luvataan jotain nopeasti ja halvalla tai jopa ilmaiseksi.