Eilen kävin illalla X:n kirpputorilla penkomassa. Siellä oli parin ihmisen vaatteita myynnissä. Toiset olivat selvästi vanhemman naisen, sellaisia teryleenihousutyyppisiä vaatteita mutta toisen vaatteet olivat jo aika likelle mun makua. Kävin ne kaikki läpi. Housuja vein viidet kokeiluun pukuhuoneeseen ja puseroita pari. Olisin tarvinnut kevään työvaatteeksi housut, jotka nyt olisi hiukan pienet. Sellaisia ei ollut. Kerrankin miltei kaikki vaatteet olivat liian suuria :) Löysin kuitenkin ihan tismalleen omaa kokoa olevat kahdet mustat housut, yhdet harmaat farkut sekä kirkkaan vihreän puseron, jossa vajaamittaiset hihat ja sellainen imetyspaitaleikkaus. Katsoin kotona niitä tarkemmin, kaikki neljä ovat kokoa 44, joten nyt olen siis virallisesti kokoa 44. Yhteensä maksoin noista 8 euroa. Ei todellakaan paha. Nuo molemmat mustat housut ja pusero ovat kuin uudet. Tosi hyvä idea tuollaisen kirpputorin pitäminen, en tiedä kuinka säännöllistä on mutta kaikilla tuollaisessa laihdutuskeskuksessa olevilla on ongelmia, kun vaatteet käyvät väärän kokoisiksi, hienoa kierrätystä.

Jotenkin on tänään huonompi olo. Ensimmäiset päivät tätä "kuuria" menivät voimien suhteen paremmin, vaikka olo oli muuten huono, päätä särki ym. Nyt tuntuu, että energiataso on nollissa. Yritän kuitenkin suurinpiirtein joka päivä liikkua vähintään puoli tuntia. Ja ajatustoiminta on jähmeetä. Raahasin kotoa puolentoista litran vichypullon töihin. Täällä Hesassahan ei myydä vichyä...

Dullbar sanoi noin päivän 5 tai 6 kohdalla vastaavassa dieetissä, että tähän rupeaa alistumaan. Hiukan siltä tuntuu. En muista enää joka päivä miettiä, kuinka monta päivää on jäljellä. Yllättävää kyllä, ei tulisi edes joka päiväkään katsottua jääkaappiin ellei kevätsipulipussi olisi siellä. Aion katsoa vielä ihan avoimin mielin sen, kuinka pitkään jatkan tätä täysivauhdilla eli pelkällä pussiruualla. Riippuu varmaan paljolti paitsi omasta olotilasta myös siitä, miten paino putoaa. Kymmenen viikon päästä minun pitäisi olla siis normaalipainon ylärajoilla kutakuinkin.

Sain eilen kutsun hammaslääkärin vuositarkastukseen. Kiva dunkkis tällä hetkellä suussa... Ja olen ihan sananmukaisesti ruskeakieli.